Ukrainan kansainvälinen kulttuurikeskus

10 vuottaUkrainan kansainvälinen kulttuurikeskus perustettiin Tampereella vuonna 1998 tarkoituksena tehdä tunnetuksi ukrainalaista kulttuuria ja tutustuttaa suomalaisia Ukrainan historiaan, perinteisiin, kulttuuriin ja taiteisiin.

Yli kaksikymmenvuotisen toimintansa aikana Ukrainan kansainvälinen kulttuurikeskus on järjestänyt 76 ukrainalaisten taiteilijaryhmien konserttikiertuetta ja yli 1700 konserttia eri puolilla Suomea. Ukrainalaisen banduran, pillin, cobzan ja symbaalin säveliä sekä kauneimpia ukrainalaisia lauluja on kuultu yli 350 isossa ja pienessä Suomen kaupungissa ja paikkakunnalla: etelästä pohjoiseen, aina Helsingistä Kittilään saakka, ja lännestä itään, Pietarsaaresta Imatralle. Kolmesti ukrainalaiset taiteilijat ovat esiintyneet myös Ahvenanmaalla.

Ukrainalaiset taiteilijat ovat konsertoineet niin suurilla ja tunnetuilla suomalaisilla konserttilavoilla, esimerkiksi Kuopion musiikkikeskuksessa, konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa Mikkelissä tai Kaustisen kansantaiteenkeskuksessa, kuin pienissäkin saleissa Savonrannassa, Toivakassa, Eurajoella, Pälkäneellä ja muilla paikkakunnilla. Ukrainalainen kirkko- ja kuoromusiikki on soinut monissa Suomen kirkoissa. Iloisia kansanlauluja ja kasakkaviisuja puolestaan on kuultu kesäfestivaaleilla ja kotiseutujuhlilla. Taiteilijamme ovat esiintyneet mm. Kihaus -kansanmusiikkitapahtumassa, Haapavesi Folk -festivaalilla, Sata-Häme Soi -tapahtumassa ja monissa muissa tapahtumissa. Kymmenvuotisen konserttitoiminnan aikana ukrainalaisista artisteista on tullut odotettuja vieraita suomalaisiin kouluihin ja vanhainkoteihin. Joka kolmas Ukrainan kansainvälisen kulttuurikeskuksen järjestämä konsertti onkin koululaiskonsertti.

Ukrainalainen kansantaide ja käyttötaide ovat tulleet tutuiksi Ukrainan kansainvälisen kulttuurikeskuksen eri puolilla Suomea järjestämissä näyttelyissä. Esillä on ollut niin ukrainalaista keramiikkaa, kirjonta- ja koristeommeltaidetta kuin nykygrafiikkaakin, ja lisää on tulossa. Varastossa on vielä valtavasti hyviä ideoita ja projekteja.

Toivomme, että sivuistamme on hyötyä niin ukrainalaisten esiintyjien konserttijärjestäjille kuin heidän kuulijoilleenkin Suomessa. Sivuiltamme löytyy tietoa ukrainalaisten taiteilijoiden tulevista konserttikiertueista ja suunnitelluista näyttelyistä. Olemme iloisia, jos sivumme herättää kiinnostusta nuoria ja lahjakkaita ukrainalaisia artisteja ja käyttötaiteen mestareita kohtaan. Musiikkikioskistamme voit hankkia ukrainalaista mielimusiikkiasi!

Toivotamme kaikki sivuillamme kävijät tervetulleiksi ukrainalaisen musiikin ja omaperäisen kansantaiteen maailmaan!