Naisten lauluyhtye Marvinok (Lviv)

Naisten lauluyhtye Marvinok (Lviv)
Katsele valokuviaKuuntele audio

Lauluyhtye Marvinok on perustettu vuonna 2006 Lvivin kaupungissa, joka sijaitsee Länsi-Ukrainassa, Karpaattien vuoriston juurella. Lviv on monen vuoden ajan ollut yksi Ukrainan kulttuurikeskuksista.

Yhtyeeseen kuuluu viisi nuorta naista, joilla jokaisella on laulajan koulutus. Heti ensi nuoteista lähtien kuulijan korvaa hivelevät äänten kauneus ja täyteläisyys, niiden soinnukkuus ja moninaisuus. Marvinok laulaa a cappella noudattaen autenttista esitystapaa, eikä käytä muita soittimia kuin perkussioita. Yhtye käyttää vanhaa ja luonteeltaan syvällistä materiaalia. Yhtye pyrkii siihen, että niin teksti ja esitystapa kuin myös itse laulannan luonne vastaisivat alkuperäistä tapaa, jolla laulut on aikanaan esitetty kaukaisissa maalaiskylissä ja korkealla Karpaattien rinteillä.

Yhtyeen ohjelmisto koostuu muinaisista ukrainalaisista lauluista, joita perinteisesti naiset ovat lauleskelleet, sekä riittilauluista. Riittilaulut ovat lauluja, joita esitettiin erilaisina kansanpyhinä ja joista iso osa liittyy tiiviisti pakanallisiin uskomuksiin. Laulut olivat mukana ukrainalaisten jokapäiväisessä elämässä koko kalenterivuoden ajan, alkaen joulusta ja jatkuen syksyisiin sadonkorjuujuhliin ja talveen valmistautumiseen.

Siksi yhtyeen ohjelmakin koostuu useasta osasta, jotka vähitellen avaavat ukrainalaisia perinteitä ja tapoja. Talven tematiikkaa ovat uuden vuoden ja joulun tervehdykset, terveyden ja onnen toivotukset koko vuodeksi. Talven päättyessä ukrainalaiset kutsuivat lauluin auringon lämpöä. Kevään ja kesän välissä laulettiin ja leikittiin piirileikkejä. Juhannuksena taas, kesän ollessa parhaimmillaan, tytöt solmivat seppeleitä, arvuuttelivat tulevaa sulhasta sekä sytyttivät nuotioita ja hyppivät niiden yli. Syksyn tullessa laulettiin sadonkorjuulauluja. Riittilaulut ja riitit seuraavat ukrainalaista koko elämän ajan syntymästä kuolemaan. Niinpä yhtyeen ohjelmistoon kuuluu olennaisena osana myös lauluja, joita esitettiin ristiäisissä, häissä ja muissa juhlissa.

Konserttiohjelmaan kuuluvat tanssin elementit tuovat esitykseen näyttävyyttä, ja jokainen katsoja voi halutessaan osallistua muinaisiin ukrainalaisiin riitteihin. Jotta ukrainalaisten kansallisten tapojen ja riittien koko kauneus ja värikylläisyys tulisivat paremmin esille, konsertin aikana esitetään videokuvasarja.

Lauluyhtye Marvinok kutsuu sinut aidon, vanhan ukrainalaisen musiikin juhlaan!

 

Ryhmän jäsenet:
       
Solomia Krukenytska-Borijtšjuk
Viktoria Mihasšjuk
Natalia Šubert
Olja Rusnak 
Ljudmila Zborovska